Siirry pääsisältöön

YLEISIMMÄT KYSYMYKSET PERSONAL TRAINERILLE



Voinko ostaa pelkän ohjelman?
Useimmat asiakkaani hankkivat kolmen tai kuuden kuukauden mittaisen valmennuspaketin, joka toki sisältää samalla myös ohjelman/ohjelmat omatoimiharjoitteluun. Haluan asiakkaideni saavan tuloksia, ja tuloksiin tarvitaan muutakin kuin ohjelma. Se miten tekee (mm. suoritustekniikat, treenitehot), on vähintään yhtä tärkeää kuin se mitä tekee (ohjelma). Tarvitaan kokeiluja, palautetta ja korjaamista. Tarvitaan keskusteluja ja kysymyksiin vastaamista. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Kaikkea on mahdotonta neuvoa paperilla ohjelman muodossa - toki sinnepäin se paperillakin onnistuu, mutta miksi hankkia personal trainerilta apua jos tavoitteena on jotakin vähän sinnepäin?

Voinko ostaa pelkän ravinto-ohjelman?
Kyllä voit. Jos liikuntasi on jo asianmukaisella tasolla, mutta oikein syömisen kanssa on ongelmia, voit valita pelkän ravinto-ohjelman. Parhaiten tuloksiin kuitenkin päästään kun sekä liikunta että ravinto ovat optimaalisia ja juurikin sinulle ohjelmoituja.

Saavatko asiakkaasi hyviä tuloksia?
Useimmat asiakkaani saavat hyviä tuloksia aikaan, monet tekevät todella upeita muutoksia. Tulokset eivät kuitenkaan tule ilman työtä, vaan parhaita tuloksia saavat ne, jotka eniten asiaan panostavat. Personal trainer auttaa ja motivoi, mutta ei tee ihmeitä puolestasi, vaan tulokset teet sinä - jos vain haluat! Pelkkä personal trainerin hankkiminen ei siis riitä, vaan pitää myös olla valmis toimimaan valmentajan ohjeiden mukaan.

Miten nopeasti voi laihtua?
Useimmiten maltillinen laihdutusvauhti johtaa pysyvämpään tulokseen ja kiinteämpään kroppaan. Järkevä laihdutustahti on maksimissaan noin kilo viikossa, usein paljon vähemmänkin (mitä vähemmän painoa on pudotettavana, sitä vähemmän tahtia). Ja vaakalukema ei välttämättä kerro siitä, miten keho muuttuu: vyötäröltä voi kadota kymmenenkin senttiä ilman että vaa'an viisari värähtääkään, jos samalla treenataan tehokkaasti ja kehitetään lihaksia.

Miten harjoitat aloittelijaa?
Ohjelmat laaditaan aina yksilöllisesti asiakkaan tason mukaisesti. Liikkeelle lähdetään rauhallisesti ja edetään asiakkaan edistymisen mukaan.

Minkälainen ruokaohjelma on?
Myös ravinto-ohjelma laaditaan aina yksilöllisesti ja asiakkaan tavoitteen mukaisesti. Ohjelmassa ei ole valmiita aterioita, vaan asiakas laatii ateriansa itse annetun ohjeen mukaisesti. Opetellaan siis alusta asti syömään oikein ja terveellisesti. Saat aina tietoosi ruokaohjelman kalori- sekä ravintoainemäärät, myös ateriakohtaisesti.

Joudunko punnitsemaan kaikki ruokani ja kantaa mukanani eväslaatikoita? Joudunko syömään vain kanaa ja riisiä sekä maitorahkaa?
Aluksi on suositeltavaa punnita ruoka-aineet, jotta annoskoot tulevat tutuiksi. Laatikoita et tarvitse jos et itse näin halua, vaan voit koota itse ateriasi niin työpaikkaruokalassa kuin ravintolassakin. Syömäsi ruoka-aineet valitset itse useista eri vaihtoehdoista.

Mikä on vahvin osa-alueesi personal trainerina?
Vahvuuksiini kuuluu ehdottomasti kokemus. Takana on paljon liikuntavuosia ja tavoitteellista liikuntaa. Takana on myös vammoja ja hormonihäiriöitä, joten ymmärrän hyvin asiakkaiden erilaisia ongelmia. Annan aina jokaiselle asiakkaalleni kaikkeni.

Miten asiakkaan kehitystä seurataan?
Seuraan asiakkaitteni treenikehitystä treenipäiväkirjan myötä ja kuntotestein. Kehon muutosta seurataan vaakalukemin, valokuvin sekä mittaustuloksilla.

Kuinka usein kannattaa treenata personal trainerin kanssa?
Riippuu omista tavoitteista sekä motivaation tasosta. Erittäin motivoituneelle voi riittää yhteistreenit 1-2 kertaa kuussa. Jos tarvitset motivaatiota tai haluat saada kunnolla tehoa treeneihisi, niin viikoittain tai joka toinen viikko on sopivampi.

Millä liikkeillä saisin poltettua rasvaa vatsasta tai reisistä?
Sellaisia ei ole olemassakaan. Mikään yksittäinen liike ei pienennä mitään ruumiinosaa, vaan tämä on ruokavalion ja harjoittelun yhteissumma. Rasva palaa tasaisesti, ei paikallisesti.

Entä jos ei ole aikaa treenata?
Aikatauluta treenisi kuten muutkin menosi. Yksi tunti treeniä päivässä vie vain 4% aikaa päivästäsi.

En juurikaan ole harrastanut liikuntaa, voinko palkata personal trainerin?
Totta kai, juurikin sitä varten pt:t ovat olemassa eli ohjaamassa asiakkaita liikkumaan terveellisesti ja alusta alkaen oikein.

Voiko kuntosalille lähteä jos on selässä, polvissa tms. ongelmia?
Kyllä voi. Asiakkaan ohjelmassa huomioidaan aina mahdolliset vammat, lääkitykset jne. Ja erilaiset kulumaongelmat yms. tarvitsevat kuntoutuakseen ja vahvistuakseen lihaskuntotreeniä.

Minkälainen on kuntotesti?
Teen kaikille asiakkailleni aina ennen aloitusta lyhyen lihaskuntotestin, jonka perusteella tiedän mitä lihaksia pitää lähteä vahvistamaan. Kuntotesti on helppo ja kestää vain muutaman minuutin. Kuntotesti uusitaan tietyn välein, jotta nähdään edistyminen.

Onko sinulla koulutus?
Olen koulutettu ja lisensoitu Trainer4You ja EHFA personal trainer, kuntosali- ja hyvinvointivalmentaja.

Miten asiakkaaksesi pääsee?
Lähetä sähköpostia tai soita, niin sovitaan alkuhaastattelu. Mietitään yhdessä mikä palvelu olisi paras ja miten projektissasi edetään. susan.haakana@gmail.com

Mitä jos minulle tulee kysymyksiä tapaamisten ulkopuolella?
Olen takuuvarmasti aina asiakkaitteni tavoitettavissa. Minulle voi milloin vain soittaa, lähettää sähköpostia tai vaikka messenger/whatsup  -viestin ja vastaan mahdollisimman pian kaikkiin sinua askarruttaviin kysymyksiin.

Pitääkö minun nyt alkaa liikkumaan joka päivä?
Ei missään nimessä. Teen asiakkailleni liikuntasuunnitelman n. neljäksi viikoksi kerrallaan ja tässä huomioidaan aina asiakkaan lähtötaso sekä liikuntamahdollisuudet ja tavoitteet. Jokainen tarvitsee myös lepopäiviä.

Onko personal trainerin palkkaaminen kallista?
Ei ole. Jos esim. yksi kampaaja- tai lääkärireissu maksaa n. 100 euroa, niin minun palveluni maksaa sinulle kuukaudessa palvelusta riippuen n. 159-439 euroa. Tällä rahalla saat yhteistreenejä, räätälöidyt ohjelmat sekä jatkuvan tukeni ja kaiken osaamiseni. Kuukausimaksu ei suinkaan koostu vain tapaamisten yhteishinnasta, vaan teen päivittäin tausta- ja suunnittelutyötä asiakkaani hyväksi. Omaan terveyteen kannattaa aina satsata.

Mitä tarkoittaa nettivalmennus?
Nettivalmennuksessa ei ole yhteisiä tapaamisia valmentajan kanssa laisinkaan, vaan kaikki tapahtuu puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Nettivalmennus sopii, jos kuntosali on jo tuttu paikka ja asut kauempana.

Mistä tiedän, miten pitkän valmennuksen tarvitsen?
Alkuun pääsee 3 kk valmennuksellakin, mutta jos sinulla on isompi elämänmuutos edessä tai suuria suunnitelmia, kannattaa valita vähintään 6 kuukauden valmennus.

Minkälainen palvelupaketti minulle sopisi?
Palvelupaketin valintaan vaikuttaa se, kuinka paljon haluat tai tarvitset valmentajan tapaamisia sekä kuinka suuret ovat tavoitteesi.

En haluaisi laihtua, ainoastaan kiinteytyä. Mitä silloin pitäisi tehdä?
Kiinteytyminen tarkoittaa sitä, että poltetaan hieman rasvaa ja samalla yritetään kasvattaa lihasmassaa. Tämä sopii sellaisella, jolla ei ole paljoa ylipainoa, mutta on vähän rasvakertymää. Tällöin ei ryhdytä dieetille, vaan ruokaohjelma suunnitellaan kulutuksen mukaisesti ja treeniohjelma perusvoimatreenipohjalle. Kiinteytymisessä kehonpaino ei välttämättä muutu.

Pitääkö minun lähteä aamulenkeille ennen työpäivää?
Ei tarvitse. Aamuaerobinen ei ole sen tehokkaampaa kuin muina aikoina tehtynä. Lenkkiajan saat valita ihan itse.

Voinko palkata personal trainerin yhdessä kaverini kanssa?
Ehdottomasti! Mikäli tavoitteenne ja lähtötilanteenne ovat suhteellisen samat, löydät palveluistani tähän valmiin paketin FIT DUPLE.

Käyn jo salilla ja haluaisin saada lisää lihasmassaa, voinko ostaa pelkän ruokaohjelman?
Lihasmassan kasvatus on suunnitelmallisen ja nousujohteisen treenin sekä ruokavalion yhteissumma. Se ei ole helppoa ja suosittelen ehdottomasti tällöin valitsemaan kokonaisen palvelupaketin, ja mielellään useimpia yhteistreenejä valmentajan kanssa.

En haluaisi saada kauheita lihaksia
Tästä ei ole pelkoa. Lihasmassan kasvatus on suunnitelmallista ja kovaa työtä eivätkä lihakset kasva vahingossa. Lihas on kuitenkin elintärkeää ja juurikin se, mikä tuo vartaloon muodot.

Haluaisin laihduttaa, joudunko jollekin kuurille?
Oli tavoitteesi mikä tahansa opettelemme alusta lähtien syömään oikein, terveellisesti ja monipuolisesti. Laihduttajankaan ei tarvitse nähdä nälkää.

Miten saisin motivoitua itseäni?
Muista, että niin kauan, kun et ole motivoitunut, sinun on turha toivoa olemuksesi muutosta. Jos sinulla on motivaatio elämäntaparemonttiin, niin onnistut!.
Remontin aikana voi tulla monta mutkaa matkaa, sinua kiusaamaan. Se, miten voitat ne, riippuu täysin sinusta. Jos olet päättänyt muuttaa tapojasi, niin silloin nujerrat nämä koitokset. Autan sinua matkasi jokaisessa mutkassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN PRÄSSÄÄT?

Jalkaprässi on varmaan yksi suosituimmista kuntosalilaitteista jalkoja treenatessa. Laitetaan vaan jalat levylle ja työnnetään. Onko se näin yksinkertaista? Ei ihan. Jalkaprässi ei korvaa kyykkyjä. Vaikka tekisit kuinka syviä prässejä, ne eivät kehitä yhtä hyvin pakaralihaksia, vatsalihaksia ja monia muita tukilihaksia kuten kyykyt. Monelle jalkaprässi on kuitenkin hyvä etureisien lihasmassan harjoite, kun se tehdään lihastuntumalla eikä vain yritetä saada mahdollisimman paljon rautaa ylös pienellä liikeradalla. Jos haluat tasapainoiset jalkalihakset, tulee niitä treenata erilaisilla liikkeillä. Pelkkä jalkaprässi tai kyykkykään ei yksinään riitä. Miten jalkaprässillä sitten pitäisi treenata? Yksi huomioitava asia on se, miten jalat asetetaan levylle.   Asettamalla jalat keskelle lantion levyiseen asentoon saat parhaiten harjoitettua jalkoja tasapainoisesti sekä etu- että takareisien osalta. Jos taas asetat jalat leveämmälle, treenaat lähinnä lähentäjiä. Jo

PALJONKO PAINOJA?

Jos tangossa ei ole tarpeeksi rautaa, ei se lihas kasva. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi? Paljonko nousee penkistä? Millä painolla kyykkäät? Mietitkö, että mitä väliä sillä on? Eikö se riitä, että lihaksissa tuntuu mukava polte? Miksi pitäisi pyrkiä joihinkin tiettyihin treenipainoihin? No esimerkiksi siksi, ettei kroppa kiinteydy ilman riittävää voimatasoa. Jos et ole juurikaan treenannut lihasvoimaa, huonoja uutisia: lihaksesi ovat unessa. Arkiaskareissa, juoksulenkillä ja jopa lihaskuntojumpissa lihaksesi käyttävät vain hitaita soluja. Nopeat lihassolut, ne voiman kasvattamisessa tärkeät, vain laiskottelevat. Et siis kiinteydy, eikä lihas kasva. Sinun on turha haaveilla pyöreistä pakaroista, erottuvista olkapäistä tai kivoista käsivarsista, ellet pysty liikuttelemaan riittävän isoja rautoja. Näin se vain on. Sporttisten muotojen lisäksi saat kasvaneesta voimasta ja lihasmassasta muutakin hyötyä. Aineenvaihduntasi tehostuu ja voit syödä enemmän lihomatta. Tyypillinen onge

PALJONKO PITÄÄ SYÖDÄ?

Nyt ei puhuta laihduttamisesta eikä lihasmassan kasvattamisesta, vaan yleisesti päivittäisestä energiantarpeesta. Kaikki tarvitsevat energiaa, vaikka tarkempi määrä onkin yksilöllistä. Energian tarve on se määrä energiaa, joka pitää kehosi painon, koostumuksen ja fyysisen aktiivisuutesi hyvää terveyttä ylläpitävällä tasolla. Tarvitset energiaa perusaineenvaihduntaan (jotta sydän sykkii, keuhkot toimivat, entsyymejä ja hormoneja syntyy jne.), ruoan aiheuttamaan lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun tekemiseen. Energiantarpeeseen vaikuttaa mm. sukupuoli, ikä, paino, lihasmassa ja liikunnan määrä. Mitä nuorempi, mitä enemmän lihasmassaa, mitä enemmän painoa ja mitä enemmän liikkuu, sitä suurempi on perusaineenvaihdunta ja sitä suurempi on päivittäinen energiantarve. Suurin osa energiastasi kuluu perusaineenvaihduntaan ja kun tähän lisätään fyysinen aktiivisuutesi, saadaan päivittäinen energiantarpeesi. Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon muukin päivän aktiivisuus kuin l